Viime viikonloppuna otettiin Nevajoelta laiva ja lähdettiin illaksi Pietarihovin palatsiin, venäläisittäin Peterhofiin. Pietarhovi on noin 30 kilometrin päässä Pietarista sijaitseva palatsi- ja puutarhakompleksi, jossa tsaarit viettivät kesiään. Tsaarinaikaisen Venäjän Kultaranta siis. Laiva lähti aivan ydinkeskustasta Palatsiaukion kupeelta ja matka Suomenlahtea pitkin Pietarhovin laituriin kesti puoli tuntia. Yksi suunta maksoi opiskelijalle 500 ruplaa (noin 6,5e). Laiva on paitsi helpoin ja nopein tapa liikkua Pietarhoviin, myös mielenkiintoisin, sillä laivasta näkee Pietarin myös jokea pitkin ja mereltä päin. Joella näkee, kuinka historiallisesta keskustasta on lopulta hyvin lyhyt matka teollisiin satamiin ja betonilähiöihin. Myös haisevan Neva-joen pienempi haara Malaja Neva tulee tutuksi.
Onneksemme Pietarhovissa vierailun ajaksi sattui yksi viimeisiä kesän päiviä. Vierailumme ajankohta oli muutenkin erityinen, sillä illalla juhlittaisiin palatsin kesäkauden päättäjäisiä, kuulemma yhtä Pietarin suurimmista juhlista koko vuonna. Maksoimme normaalia opiskelijahintaa (250P) huomattavasti tuntuvamman hinnan sisäänpääsystä, 700 ruplaa. Pääpiirteittäin juhla koostuisi suihkulähteiden teatraalisesta sulkemisesta merkiksi kesän päättymisestä. Ennen juhlaa ehdimme kiertää loputtomia puutarhakujia, kanavia, suihkulähteitä ja veistoksia. Aurinko laski kohti merta ja värjäsi kaiken oranssilla maalillaan. Pimeyden tullen alkoi kahden tunnin show, joka koostui tanssista, oopperasta ja puheista. Läpi koko shown heijastui Pietarhovin pääpalatsin seinään valoshow Venäjän historiasta. Esityksen kruunasi valtava ilotulitus.
Samana viikonloppuna palasimme suuremmalla joukolla Udelnajan kirpputorille. Viikonlopun aikana alueelle saa kuka tahansa tulla myymään tavaroitaan ja alue on niin suuri, että loppua ei näy. Kapeilla kujilla yhdistyvät neuvostonostalgiset romut, halvat kopiot ja uudet, kalliit merkkivaatteet. Suomalaiselle kirppuritorikiertäjälle Udelnajan tori on oikea aarreaitta: huonekalut on kuin suoraan muotiblogista ja vaatteet Anttilan kuvastosta – vuodelta 1985. Paljon myydään vanhoja suomalaisia laatumerkkejä: Rukkaa ja Sastaa ja Suomen Verkatehdasta. Hintalappuja ei aina ole, joten hinnat on neuvoteltavissa. Luulen kuitenkin, että ulkomaiselle hinnassa on hiukan lapinlisää. Jotain satasia hinnasta saa kuitenkin tiputettua heikollakin venäjällä. Tavaroistaan kannattaa pitää huolta, monet myyjät vannottivat. “Paljon on taskuvarkaita”, sanoi selvästi vodkalle haiseva miesmyyjä. “Mutta Jeesus pitää teistä huolen”, puuttui keskusteluun vähemmän selvästi vodkalle haiseva naapurikojun myyjätär.
Tulimme torille hiukan myöhässä, sillä viikonloppumyyjät olivat jo keräilemässä tavaroitaan pois, tori sulkeutuu kello 17. Näimme kuitenkin tavaroiden valtavan paljouden ja päätimme tulla ajan kanssa takaisin – kolmannen kerran. Tällä kertaa, kun ei tarttunut mitään mukaan.
Lauantai-iltana yliopiston oppilaskunta järjesti lukukauden avajaisbileet keskustan baarissa. Slaavilainen baarimusiikki ei oikein maistunut, mutta suomalaiseen säätelyyn tottuneelle oli positiivinen yllätys, että baarit on auki aina aamuun saakkaa. Ja keskustassa kaikki ravintolatkin pitävät ovensa auki 24 tuntia vuorokaudessa. Kun astuimme baarista Nevskille, vastaan tuli kaksi hevosta, joiden ratsastajat hörppivät olutta samalla, kun ravasivat autojen seassa kaupungin vilkkaimmalla kadulla.
Ikkuna Venäjään 