Muutoksia

Viime kirjoituksesta onkin jo aikaa johtuen ehkä henkisestä laiskuudesta, mutta ei ainakaan siitä, että olisi ollut kiire, vaikka paljon onkin tapahtunut syys-, loka- ja marraskuun aikana. Olemme lähinnä viettäneet aikaa Pietarissa, sillä annoimme passimme pois viisumihakemusta varten. Ilman passia ei voi poistua Leningradin alueelta (Leningrad on todellakin läänin nimi) eli pysyimme Pietarissa.

Näin joulukuun masentavassa pimeydessä Sortavalan reissu tuntuu kaukaiselta muistolta kesän viimeisistä keleistä. Samalla tuntuu, että Karjalassa näimme auringon viime kerran. Tällä hetkellä Pietarissa ei ole lunta, lämpötila on jotain kuuden ja kymmenen asteen väliltä ja sataa. Kolmatta viikkoa putkeen. Myrsky nostaa merenpintaa Helsingissä ja Pietarissa tuulee.

Ehkäpä suurin ja merkittävin muutos elämässä näiden kuukausin aikana on muuttaminen keskustaan. Asuntolassa eläminen alkoi tympiä, vaikka parvekkeen merinäköala olikin ajoin aika mukava. Jokapäiväinen yli tunnin kommutointi pyörällä tai metrolla keskustaan ja kouluun passivoi ja elämä tuntui merkityksettömältä. Ei nyt ihan, mutta melkein. Lopulta meitä oli kuuden hengen ryhmä etsimässä yhteistä asuntoa keskustasta.

Asunnon etsiminen osoittautuikin melko haastavaksi, eikä ainoastaan sen vuoksi, että meitä oli kuusi henkeä, jokaisella omat odotukset ja toiveet ja maksukyky. Yksittäisten huoneiden löytäminen on kuulemma erittäin helppoa ja niitä on paljon tarjolla muun muassa avito.ru -sivulla, joka vastaa Suomen tori.fi -sivua. Mutta kokonaisen asunnon löytäminen kuuden hengen opiskelijaporukalle ei ollut yhtä helppoa. Lisäksi, koska olimme ulkomaalaisia, emmekä puhu venäjää tarpeeksi sujuvasti, riski joutua huijatuksi on todella olemassa. Tarvitsimme agentin ja löysimme sellaisen netistä. Hintaa agentilla olisi yhden kuukauden vuokra, mutta onneksi ystävällinen rouva puhui englantia. Melko kehnoa kylläkin. Agentti löysi muutamia vaihtoehtoja, mutta ne olivat joko liian kalliita, liian pieniä tai väärällä sijainnilla. Jatkuvasti agentti painosti meitä, että päätöksiä on tehtävä nopeasti, jopa tänään tai samalla hetkellä, kun olemme asunnossa. Asunnoilla oli kuulemma muitakin kiinnostuneita ja asunnot menisivät nopeasti. Silti suuret ja hienot asunnot aivan upealla sijainnilla olivat olleet tyhjillään jopa vuoden. Hän väitti myös, että emme saisi käyttää muita agentteja, ja jos tekisimme yhteistyötä muiden kanssa, se tietäisi meidän yhteistyömme loppua. Ihmeellistä käytöstä, mutta vähät välitimme. Asuntoasioissa ruotsin kieli osoittautui yllättävän hyödylliseksi, jos tahdoimme porukalla puhua ilman, että agentti ymmärtää. Joukossa oli kuitenkin kaksi suomalaista ja yksi oikea ruotsalainen, joten kommunikointi onnistui kolmen kesken myös toisella kotimaisella. Tietysti neljän kielen sekoittuminen teki ruotsilla puhumisesta melkosta temppuilua.

Agentin uhkailusta huolimatta otimme toisen agentin, joka osoittautui edellistä ystävällisemmäksi ja englannin taidoiltaan paremmaksi. Hän löysi meille yhden kolmen hengen asunnon hyvältä sijainnilta hyvällä hinnalla ja päätimme loputa hyväksyä sen. Hintaa asunnolla on 50 000 ruplaa kuukaudessa, sen lisäksi takuuvuokraa yhden kuukauden verran ja agentille palkkioksi yksi kuukausi. Ensimmäinen agentti löysi toisen, hiukan kalliimman asunnon myös kolmelle hengelle, joten jaoimme kuuden hengen porukkamme kahteen ja muutimme pois asuntolasta.

Osoite on nyt siis vaihtunut ja elämän laatu parantunut huimasti. Muuttaminen ulos Kapitanskaja Ulitsan opiskelija-asuntolasta törmäsi tietysti ensimmäiseksi uhitteleviin babushkoihin ja venäläiseen byrokratiaan. Oli perjantai-ilta ja tilasimme taksin odottamaan asuntolan pihalle. Laukkuinemme kiipesimme asuntolan ovelle, jossa päivystävä mummeli tietysti iski tylsistyneen silmänsä matkalaukkuihimme.

“Minne olette menossa? Ette kai ole muuttamassa pois?” hän tivasi.

“Joo muutamme keskustaan”, lipsautti ranskalainen, ennen kuin ehdin estää tai edes sanoa mitään.

“To the commandants office! Now!” mummeli komensi – ja kauhea härdelli alkoi.

Kuljimme portin ja toimiston väliä ja mummelit kerääntyivät kyselemään meiltä, mikä homman nimi. Onko kaikki maksettu, miksi muutatte, mihin muutatte, oletteko hoitanee kaiken kuntoon, mitä luulette tekevänne? Kuljettiin edestakaisin ja vastailtiin kysymyksiin, minkä osasimme. Samalla taksikuski oli ajanut harhaan eikä löytänyt osoitetta ja soitteli minulle, missä ihmeessä olimme kun ei kuulemma nähnyt meitä. Mummelit tulivat ranskalaisen kämppikseni kanssa lopputulokseen, että hän jättäisi suurimman matkalaukkunsa asuntolaan pantiksi kunnes tulisi maksamaan rästinsä. Seuraavaksi mummelit ottivat minut kohteekseen ja tivasivat samat kysymykset.

“Oletko sinäkin muuttamassa?”

Olin muuttamassa siinä missä muutkin, mutta jättäisin myös asuntolan huoneeni voimaan, sillä se on ilmainen. Selitin tämän babushkoille ja tuntuivat olevan tyytyväisiä, kunnes keksivät kysyä viitaten ranskalaiseen

“Okei, entäs tämä sinun pieni ystäväsi?”

Lopulta kaikki kamppeet taksiin (joka kärsivällisesti odotti edelleen ulkona ja naureskeli kun kerroimme vaikeuksista babushkoiden kanssa) ja kohti uutta osoitetta.

Alue, jossa olemme nyt asuneet kaksi kuukautta on aivan ydinkeskustassa, noin 10 minuutin kävelymatkan päässä Nevski Prospektista ja Majakovskajan ja Ploschad Vosstanian metropysäkeistä. Alue on mukava ja rauhallinen, paljon lapsiperheitä ja lemmikkejä, ei hulluja baareja vaan viihtyisiä kahviloita ja hipstereitä. Suomen konsulaattikin aivan naapurissa.