Neljä päivää vietetty Pietarissa, nyt on aikaa vihdoin istahtaa kommunalkassa hetkeksi aloilleen ja kirjoittaa kirje kotiin. Kaupungin nimi Pietari on suomalaisille tutuin, mutta rakkaalla kaupungilla on monta nimeä: Piter, Petersburg, Saint Petersburg, Saint Peters… Piter on paikallisten eniten käyttämä nimitys, joka on hellittelymuoto virallisesta nimestä. Kuulemma Piter-nimitys on kokenut jonkinlaisen inflaation ja nykyisin on trendikästä kutsua kaupunkia nimellä Petersburg.
Saavuin siis Piitteriin tiistaina Allegrolla ja saman tien pääsin kurkistamaan kaupungin nähtävyyksiin. Juna toi suoraan Finljandsyi-asemalle, josta lähdin metrolla kohti asuntolaa. Pietarin metro itsessään on kuuluisa, koska se on maailman syvin, mutta se tunnetaan myös upeista ja koristeellisista asemahalleistaan. Pietarissa metro on ehdottomasti kätevin tapa liikkua, vaikka matka maan alle kestääkin liukuportailla melko kauan. Lippu maksaa tavan tallaajalle 31 ruplaa eli nykyisellä kurssilla alle 40 eurosenttiä.
Asuntolalle saavuttua pääsin samantien tutustumaan venäläiseen byrokratiaan. Uusia opiskelijoita oli vastaanottamassa viisi babuskaa, jotka hoitelivat asuntolan paperiasioita. Leimoja, allekirjoituksia, sääntöjä, kuittauksia, lisää leimoja, juoksentelua huoneesta toiseen, mummelit ei puhu englantia ja itse puhun todella vähän venäjää, joten yhteisymmärrystä oli välillä vaikea löytää. Asiat tuli ilmeisesti hoidettua kuitenkin riittävällä tarkkuudella, koska sain avaimen kimppakämppään, jonka jaan kolmen muun kanssa. Tullessa saatiin peitto ja tyyny ja petivaatteet, mikä oli todella positiivinen yllätys. Kaiken lisäksi petivaatteet vaihdetaan kerran viikossa, melkosta luksusta. Hissin ovessa kyllä varoitettiin luteista ja torakoista, ja annettiin toimintaohjeita, miten toimia jos luteita ilmenee.
Asuntola on suuri neuvostoaikainen kommunalka, yhteisasunto Vasilin saarella aivan Suomenlahden rannalla. Asunnossa on kaksi kahden hengen huonessa ja lisäksi yhteiset keittiö, kylpyhuone ja vessa. Asunnon kunto on juuri sitä, mitä neuvostolähiöltä kuvitella saattaa, mutta silti se on koti nyt. Ja asuntolan babuskat pesee pyykit 80 ruplalla! Asuntolassa on sekaisin paikallisia opiskelijoita ja ulkomaalaisia, joita on melkein kaikkialta maailmasta. Paitsi Yhdysvalloista.
Koulu ei ole vielä virallisesti alkanut, vaan lukukausi alkaa syyskuun alussa. Tämä viikko on ollutkin lähinnä paperiasioiden hoitamista tiedekunnassa ja yliopistolla. Yliopistollakaan ei englantia juuri puhuta, joten oli siunaus tavata eräs venäläinen tutor, joka opasti meidät paikasta toiseen ja hoiti asioita puolestamme. Ilman paikallista opasta yliopiston byrokratian hoitaminen olisi todella mutkikasta. Yksinkertaisesti rakennuksiin pääseminen vaatii selittelyä, koska meillä ei ole vielä paikallista opiskelijakorttia. Yliopiston pääkampus on Vasilin saarella, aivan ydinkeskustan tuntumassa, mutta tiedekunta, jossa opiskelen, kansainvälisten suhteiden tiedekunta, on aivan kaupungin vanhan keskustan itäreunalla Smolnam katedraalin alueella. Asuntolalta kampukselle siirtyminen kestää julkisilla noin tunnin. Joka päivä. Per suunta.
Kuten keskustassa, Smolnassakin on upeita rakennuksia, jotka eivät tällä hetkellä aivan pääse täyteen loistoonsa, koska melkein kaikkia historiallisia kohteita remontoidaan ahkerasti. Pitkään remontointia vaativia rakennuksia varten on kuulemma vihdoin saatu ulkomaista rahoitusta, jotta remppaaminen on voitu aloittaa. Paikallisen politiikan opiskelijan Antonin mielestä kyse on myös Venäjän kulttuuripääkaupungin kasvojen kohotuksesta ja julkisivun korjaamisesta.
Nopean silmäilyn jälkeen huomaa myös, että lähimarketista saa edelleen joitain Valion tuotteita. Anton kertoi, että niitä edelleen kuljetetaan Venäjälle esimerkiksi Valko-Venäjän kautta. Ainakin Antonin mielestä tuontikielto on sääli, koska paikalliset maitotuotteet, varsinkaan juustot eivät ole venäläisten mieleen.
Ikkuna Venäjään 